torstai 21. toukokuuta 2015

Puutarhanhoitoa


Puutarha on vihertynyt upeasti viimeisen viikon aikana. Köynnösruusu on piikikäs mutta rehevä

Istutuspöydällä istutustoimet sujuvat varmasti
Tässä pienessä sinkki "kasvihuonessa" orvokit viihtyvät hyvin

Tilda tutkimassa voikukkia. Tildan ensimmäinen kesä ja kukkaset

Inhottavaa! Kauniista liljoista löytyy jo liljakukkoja

Tilda on ahkera apuri puutarhan töissä. Aina valmiina juoksemaan apuun päivystyspaikaltaan saunajakkaralta!

tiistai 12. toukokuuta 2015

Kuva valmiista patongeista

Saavat ruskettua. Näissä on pinnalla hiukan liikaa jauhoa, mutta sellaista sattuu. Kotikutoinen on parasta!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Tänään olin voimakas ja iloksenne patonki-resepti

Leikin itse suurella halolla ja kannoin sitä voimakkaana kuin Herkules. Tildalla oli pallo. Molemmat olimme sitä mieltä että oma lelu on huomattavasti parempi kuin toisen, emmekä kiistelleet laisinkaan.
Olen saanut upean rusetin lahjaksi ja omistajani sanoi että olen kuin pikku prinssi
Omistajani teki illalla patonkitaikinan. Sain olla valvomassa, että hän tekee ohjeen mukaisesti
Välillä minä ja Tilda kerjäsimme pieniä maistiaisia. Omistajamme sanoi, ettei ruokaa saa napsia ennen kuin se on valmista. Se vähän harmitti erityisesti pikku-Tildaa.
Tässä valmis taikina ja se on varmasti nyt oikeanlaista. Se pistetään jääkaappiin yöksi.






Patongin ohjeessa omistajani salaisessa reseptikirjassa lukee "Patonki. Ei saa ostaa kaupasta pitää tehdä itse". Jos haluatte aamulla tuoretta leipää, laittakaa patonkitaikina illalla tulemaan.

4 hyvää patonkia:

Illalla laitettavat ainekset:

7½ dl jauhoja (kannattaa laittaa kahta eriä esim. vehnäjauhoja, sämpyläjauhoja, 3-viljan jauhoja, hiivaleipäjauhoja tai mitä vaan, sekaan voi heittää myös yrttejä tai siemeniä maun mukaan)
3½ dl vettä
1½ tl suolaa

1. Sekoita ainekset keskenään, vaivaa taikinaa kunnes se on tasalaatuinen pallero
2. Laita elmukelmua tiukasti astian päälle ja sitten taikina jääkaappiin yön yli tai noin 12h.

Aamulla lisää taikinaan nämä:
½ dl lämmintä vettä + 10g tuorehiivaa
1 dl vehnäjauhoja

3. Liuota hiiva lämpimään veteen ja lisää se ja vehnäjauhot taikinaan. Vaivaa kunnolla 10 minuuttia, kunnes taikina on pehmeää, kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Peitä kulho liinalla ja anna olla lämpimässä vesihauteessa (esim. tiskialtaassa) 2h.
4. Vaivaa kuplat pois taikinasta. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa neljään osaan. Tee jokaisesta osasta vuorotellen pitkän suorakulmion muotoinen ja sitten pyöritä patongin muotoisiksi. Jätä taitekohta alle. Anna olla liinan alla 45 minuuttia.
5. Tee patonkeihin viillot ja paista keskitasolla 225'c noin 17 minuuttia, riippuu hiukan kuinka paksuja patonkisi ovat. Kun laitat patongit uuniin, niin samalla kaada 1 dl vettä puhtaalle pellille uunin alatasolle. Se höyrystyy ja tulee hyvä pinta, aivan kuin oikeassa leipomossa.

Jos olette onnekkaita saatte huomenna kuvia tuoreista patongeista :)

torstai 7. toukokuuta 2015

Kävimme bongailemassa kukkia

Ja löysimme tosi monta -ihan kaupunkiympäristöstä!
Juoksentelin ympäri ämpäri etsimässä! Omistajani on hyvin ylpeä kauniista korvakarvoistani muuten
Kesän saapuminen on ihanaa
Tilda löysi maailman suurimman kepin. Se oli suorastaan halko! Tässä Tilda päättäväisenä

Aina, kun löysin uuden kasvin...
...tein hienon onnentanssin.

Tilda ei niin välittänyt tanssia, hän otti halkonsa siirtelyn urheilun kannalta. Tässä virtaviivainen tyylinäyte.
Välillä me juonimme ja supattelimme salaisuuksia, joita emme todellakaan aio kertoa omistajalle.

Sitten löysimme erään aidan vierestä suuria ja keltaisia narsisseja

Narsissit sanoo töttöröö!

Tulin niiiiiiiin iloiseksi

Ja lopulta Tildakin väsähti




lauantai 2. toukokuuta 2015

Iloista vappua

Meillä syötiin itse tehtyä perunasalaattia, prosciuttoa ja muita hyviä leikkeleitä, juustoja, simaa ja churroja. Kaikki oli herkullista  ja oli mukavaa kun minua varten oli nähty taas näin paljon vaivaa. Olenpa onnekas!

Tehkää itse perunasalaattia. Se on parempaa: tuoreempaa, maukkaampaa ja terveellisempää. Ette suostu enää ostamaan kaupan perunasalaattia, kun olette kerran tehneet tätä. Tällä ohjeella tulee iso annos, esimerkiksi kahdeksalle sopivasti. Toisaalta tätä ei kannata tehdä pientä määrää, koska säilyy jääkaapissa kyllä ja isokin määrä kuluu parissa päivässä pois :)

Saaran perunasalaatti

11 keitettyä siikli perunaa, normaalikokoisia
3 vihreää omenaa
1/3 purkillista voileipäkurkkuviipaleita TAI 2 kokonaista maustekurkkua
2 pienehköä sipulia
1 purjosipuli
3 tl suolaa
2 tl valkopippuria

4 dl kermaviiliä
4 tl sitruunamehua
2 rkl sinappia
2 valkosipulinkynttä
2 tl sokeria

1. Kuori ja keitä perunat. Kuori omenat ja sipulit. Leikkaa purjosta päädyt pois.
2. Pilko 1x1 cm kokoisiksi tai pienemmiksi: perunat, omenat, kurkut, sipulit, purjosipulit. Laita suureen kulhoon. Suola ja valkopippuri päälle.
3. Sekoita kermaviiliin sitruunamehu, sinappi, hienonnettu valkosipuli ja sokeri.
4. Kaada kermaviiliseos perunasalaattiin, anna olla jääkaapissa kunnes on viileää. Parhaalta maistuu, kun antaa maustua yön yli.

***

Todella hyvä ohje saada viisi litraa hyvin onnistunutta simaa miellyttävällä lime tujauksella. Voit tehdä tätä kesällä tai ensi vappuna.

5 litraa vettä
8 dl fariinisokeria
4 luomusitruunaa
4 limeä
Pikkuruinen palanen tuorehiivaa
Rusinoita

1. Keitä vedet ja kaada puhtaaseen ämpäriin, lisäksi sokerit.
2. Veden jäähtyessä pese sitruunat ja limet kuuman veden alla harjalla, ja sitten kuori värikästä kuorta parhaasi mukaan kulhoon. Viipaloi hedelmät ja poista niistä loput kuoret, päädyt ja siemenet: vain hedelmäliha jää.
3. Kun vesi-sokeri on jäähtynyt kädenlämpöiseksi, laita sinne hedelmien värikkäät kuoret ja hedelmälihat, sekä liuota hiiva pieneen määrään vettä ja sekin ämpäriin. Sekoita ja anna olla vuorokauden.
4. Seuraavana päivänä siivilöi ja pullota sima. Ämpäriä ei kannata enää sekoittaa, hiivat on pohjalla. Hyvä keino oli pistää siivilä suuren kannun päälle, ja siivilään vielä suodatinpussi (tai harsoa), eli siivilöidä ensin koko ämpärillinen kannuun. Kannusta voi sitten kaataa suoraan pulloihin siivilöityä simaa. Pulloihin voi laittaa teelusikallisen sokeria ja muutaman rusinan.
5. Sima valmistuu nopeammin lämpimässä, meillä pistettiin jääkaappiin maanantaina ja viikonloppuna oli oikein hyvää simaa. Ohjeissa sanotaan, että sima on valmista kun rusinat nousevat pintaan, mutta meillä rusinat nousevat aina heti.